Yksittäistapaukset

Koronaan on kuollut Suomessa tällä hetkellä lähes 9000 ja koko maailmassa lähes 7 miljoonaa. Pitkäaikaisista oireista kärsivien tarkkaa määrää ei tiedetä, mutta arvioiden mukaan heitä on Suomessa jo yli 100 000. Luvut ovat järkyttävän suuria ja on vaikea kuvitella, että jokaisen takana on oikea ihmiskohtalo. Siksi tässä joitain uutisia ihmisistä, joiden kohtaaminen viruksen kanssa ei mennyt hyvin. Monen urheilijan hyvin alkanut ura on katkennut koronatartuntaan, mikä osoittaa selkeästi virheelliseksi käsityksen, ettei koronatartunta olisi vaarallinen, jos on nuori, terve ja hyväkuntoinen.

04.04.2021 Virve Rissanen, 33, sairasti vuosi sitten melko lievän koronan, mutta sitten alkoivat todella erikoiset oireet, joille ei näy loppua

  • Virve Rissanen sairastui koronaan noin vuosi sitten. Erikoiset oireet ovat vaivanneet häntä siitä asti. Esimerkiksi liikunta aiheuttaa tunteen, että tauti alkaa alusta.

27.11.2021 Korona tuhosi munuaiset – nyt pararatsastaja Suvi Javanainen, 41, on elinsiirtojonossa: ”On vaikea ymmärtää, miksi minulle kävi näin”

  • Korona vei neljä ammattia hankkineen Suvi Javanaisen työkyvyttömyyseläkkeelle ja elinsiirtojonoon.
  • Suvi soitti koronapuhelimeen ja pyysi riskiryhmäläisenä pääsyä testeihin, mutta viesti oli selvä: jos pystyt hengittämään, pysy kotona. Vaikka olo heikkeni, ohje oli sama. Hänet otettiin tosissaan vasta kahdeksan viikon kuluttua, kun kunto oli täysin romahtanut.

30.12.2021 Koronarokotuksia vastustanut vantaalaismies taisteli hengestään – “Turpaan tuli, sain elämän ja kuoleman opetuksen”

  • Vantaalainen Jeppe Isberg, 55, kuului vielä lokakuussa koronarokotuksiin kriittisesti suhtautuvien joukkoon. Ei kuulu enää.
  • “Pitäisi tehdä selväksi, että teholla perusterveet ihmiset tekevät kuolemaa.”
  • Isbergiä pidettiin nukutettuna 10 vuorokautta ja hengityskoneessa 12 vuorokautta. Sairaalasta hän pääsi kotiin 26. marraskuuta. Sairaalajakson aikana kiloja lähti yli 20.

28.6.2022 Healthy baby was left brain damaged after contracting Covid

  • Alongside his failing lungs and brain damage, Elijah has also suffered sight-loss and has seizures but he is too young for specialists to fully determine the full extent of his disabilities.
  • “We were not worried about catching Covid before this.”

22.9.2022 Santeri Virtasen, 23, koronatartunnasta alkoi karmea sydänsairauskierre – vuoden kuluttua sydänosastolla pelko paisui sietämättömäksi

  • Kahden sydänlihastulehduksen, sairaalajakson ja pelaamattomuuden kurittamana Virtanen ei tuntenut enää itseään huippu-urheilijaksi, jonka varaan hänen koko identiteettinsä oli rakentunut.
  • Virtanen pelasi vakuuttavaa läpimurtokautta ja sai helmikuussa 2021 kutsun Leijoniin Ruotsin EHT-turnaukseen. Tuon surullisenkuuluisan turnauksen tuliaisina suurin osa Leijonien pelaajista sai koronatartunnan, myös Virtanen.
  • Jo ensimmäinen koronakoettelemus sydänlihastulehduksineen oli Virtaselle valtava takaisku, sillä se katkaisi hetkeksi hänen lupaavan nousukiitonsa kohti SM-liigan eliittiä ja maajoukkuepelejä.
  • Virtasen toinen sydänlihastulehdus oli ensimmäistä vakavampi. Virtasen terveys valahti niin heikoksi, että hän joutui sairaalahoitoon sydänosastolle.

23.9.2022 ‘I’m Dropping My COVID Hubris,’ Vows a Top Immunologist

  • After the virus harmed Chris Goodnow’s heart, he joined a growing chorus against reinfection complacency.
  • Like many scientists Goodnow assumed that any infection after vaccination would be mild; that reinfections would largely be asymptomatic; that COVID would behave like a cold after vaccination; and that variant-specific vaccines would deliver us from the pandemic.
  • But Goodnow now considers these assumptions wrong and has set about debunking myths that “many of us, myself included, have entertained more than we should have,” he writes.

28.9.2022 Joe Lunn spoke against lifting pandemic rules to protect the vulnerable. He died after contracting COVID-19

25.10.2022 Pitkäkestoinen covid vei perheenisän 93 päiväksi sairaalaan – Vaimo synnytti tällä välin, puoliso päätyi elinsiirtolistalle: ”Keuhkoni vaurioituivat”

30.10.2022 Pistepörssin voittaja päätyi Ranskan sijaan Lempäälään – vakavat oireet ovat piinanneet maajoukkuehakkuria: “Matto vedettiin jalkojen alta”

  • Koronasta alkanut oireilu on piinannut maajoukkuehakkuria jo puoli vuotta.
  • Mestaruusliigan pistepörssin voittanut hakkuri oli solminut ammattilaissopimuksen Ranskan pääsarjaan. Maajoukkueessakin oli kesän EM-karsinnoissa tarjolla entistä suurempaa roolia. Kevään pudotuspelien alussa tullut koronavirustartunta muutti kaiken.
  • Unelmien toteutuminen vaihtui piinaavaan epätietoisuuteen tulevaisuudesta. Maajoukkueen tärkeissä EM-karsinnoissa Andrikopoulou ei pelannut minuuttiakaan. Myös sopimus ranskalaisseuran kanssa purettiin.

01.12.2022 Kaikki alkoi koronatartunnasta: Vilma Bergenheim kertoo urheilijamiehensä Seanin, 38, viheliäästä sairastelukierteestä

  • Kun Sean vihdoin kuukausien toipilaana olon jälkeen alkoi voida paremmin, sai hän uuden koronatartunnan.
  • Seanin sairastelukierre on nyt kestänyt miltei vuoden. Jatkuva sairastelu ja liikkumattomuus on ollut ammattiurheilijalle raskasta niin henkisesti kuin fyysisesti.

02.11.2022 Jari Litmasen terveys romahti – ”Vajosin täysin pohjalle”

  • Jalkapallolegenda Jari Litmanen on kärsinyt pitkittyneen koronan oireista yli kaksi vuotta.
  • Litmanen, 51, sairastui koronaan pandemian alkuvaiheessa keväällä 2020.
  • Litmasen on pitänyt jättää rakkain harrastuksensa, jalkapallon pelaaminen, kokonaan pois.

09.12.2022 Bam Margera kiidätettiin sairaalaan – kytkettiin teho-osastolla hengityskoneeseen

  • Entinen Jackass-tähti ja skeittari Bam Margera on kiidätetty sairaalaan koronaviruksen aiheuttamien komplikaatioiden vuoksi.

29.12.2022 Jari Pippuri joutui tehohoitoon koronan takia: long covid jatkuu yhä

  • Koronavirus runteli 44-vuotiaan Jari Pippurin keuhkot siihen kuntoon, että hän jonottaa nyt uusia.
  • Jari ehti olla viikon kotona, kun hän joutui uudestaan sairaalaan. Hän oli saanut uuden koronavirustartunnan.

01.01.2023 Perheenäiti Raita selvisi syövästä - sitten hän kuoli koronaan (twiitti)

  • Joulukuun 15. päivä Ovaskan perheeseen tuli positiivinen koronatestitulos.
  • Tammikuun lopussa Raidan vointi romahti dramaattisesti. Hän kertoi Mikolle haluavansa halata lapsiaan viimeisen kerran ja hyvästeli omat vanhempansa.

01.03.2023 Järkyttävä loppu elämälle: 46-vuotias olympiavoittaja ”kuolee pikkuhiljaa” ilman käsiä ja jalkoja

  • Sairauskierre alkoi tuoreimpien tietojen mukaan koronatartunnasta, jota seurasi keuhkokuume.
  • Tilanne kuolioiden suhteen oli niin huono, että lääkärit joutuivat amputoimaan Kostomarovin kädet ja jalat pelastaakseen miehen hengen.

04.03.2023 Helena Lindgrenin kunto romahti Farmin kuvauksissa – kertoo nyt luovuttamisensa dramaattiset taustat

  • Pitkään kestänyt korona verotti Helena Lindgrenin voimia fyysisessä tehtävässä.

28.03.2023 Silja, 22, sairastui koronaan ja oudot jalkakivut alkoivat – Pian lääkäri käski äidin kiireellä sairaalaan: ”Jos hän olisi minun lapseni”

  • Silja Lindberg, 22, sairastui vuoden 2022 helmikuussa lievään koronaan.
  • Tilanne alkoi heiketä toukokuussa, kun hän kävi saunassa.
  • – Minua elvytettiin kotona, ambulanssissa ja sairaalassa yhteensä 52 minuuttia.
  • Lindberg vietiin sairaalassa nopeasti avosydänleikkaukseen, jossa poistettiin isompia verihyytymiä.
  • Leikkauksen jälkeen Silja kytkettiin ECMO-koneeseen, jonka kautta verta hapetettiin koneellisesti.
  • Jalka amputoitiin polven kohdalta.
  • Lindberg vietti sairaalassa kaikkiaan kolme kuukautta, joista seitsemän viikkoa teho-osastolla.
  • Lindberg on tehnyt alkuvaiheen tutkimuksista potilasvahinkoilmoituksen, sillä jalkaa ei tutkittu veritulpan osalta ultraäänellä eikä verikokeita otettu.

06.04.2023 Pekka Vennamo sairastui rajusti: menetti liikuntakykynsä ja laihtui 30 kiloa

  • Korona vei Pekka Vennamon viideksi kuukaudeksi hoitoon ja käveleminen piti opetella uudelleen.

22.04.2023 Aviomies kuoli koronaan – Näin Sanna, 46, selvisi arjestaan lasten, firman ja lainojen kanssa, vaikka tuska oli musertaa hänet

  • Elokuussa 2021 koronavirus saavutti Aholoiden perheen. Mika oli perusterve 47-vuotias mies, mutta hänen tautinsa istui sitkeässä.
  • Kun kuumetta oli jatkunut kolme päivää lisää, eikä Mika pysynyt enää oikein pystyssä, hän myöntyi vihdoin lähtemään päivystykseen.
  • Kuudentena sairaalapäivänä Sanna oli hevostalleilla seuratapaamisessa, kun hänen puhelimensa soi. Siellä oli anestesialääkäri, joka kertoi sen pahimman kaikista. Mika oli menehtynyt.
  • Mikalla ja perheellä ei ollut ollut koronarokotuksia. He eivät olleet rokotevastaisia, mutta he olivat olleet hieman epävarmoja rokotteen turvallisuuden suhteen.