THL:n ennusteet

THL on Suomen johtava terveysviranomainen ja Suomen koronapolitiikka on pitkälti pohjautunut THL:n tilannekuvaan ja ennusteisiin. Harmi vain, että ne ovat useimmiten osoittautuneet täysin virheellisiksi. Yleensä ne ovat olleet aivan liian optimistisia, minkä vuoksi suojatoimet on aloitettu aivan liian myöhään tai purettu liian aikaisin, jolloin korona on päässyt leviämään ja tuhansia suomalaisia on sairastunut ja kuollut.

Eniten julkisuudessa ennusteita ovat esittäneet THL:n taistelupari Jussi Sane ja Mika Salminen. Yleisin ennuste on ollut, että pandemia on ihan kohta päättymässä tai että se on käytännössä jo ohi. Joka kerta ennuste on mennyt pieleen, mutta se ei ole heitä lannistanut, vaan sama ennuste on esitetty säännöllisin väliajoin. Ehkä ajatuksena on, että joskus koittaa se päivä, jolloin pandemia oikeasti päättyy, ja silloin he voivat osoittaa ennustaneensa oikein ja toivoa, että kukaan ei muista aiempia pieleen menneitä ennusteita.

Tässä muutamia esimerkkejä:

2020

21.01. THL:n johtava asiantuntija (Sane) sanoo, että epidemiariski on Euroopassa erittäin pieni.

29.01. Taudin leviämisen riski Suomessa on edelleen hyvin pieni, joten ei kannata huolestua, sanoo johtaja Mika Salminen THL:stä.

18.03. Huhtikuun puolenvälin lopulla voi olla epidemian huippu ja epidemia voi jatkua kesään asti, Jussi Sane arvioi.

15.09. THL:n Salminen: Korona ei ole niin vaarallinen kuin pelättiin

  • Vaikka tietenkin toivomme epidemian hiipumista keväällä, niin täytyy vahvasti varautua siihenkin, että kesäänkin asti voidaan epidemian kanssa joutua pärjäämään.

2021

10.04. WHO:n asiantuntija Jussi Sane MTV Uutisille: “Toiveikkuuteen on perusteita, kesällä tilanne rauhoittuu”

12.07. Jos rokotuksissa käydään aikataulun mukaisesti, jo elo-syyskuun vaihteessa on Salmisen mukaan Suomessa suurin osa koronan riskeistä on saatu painettua alas.

20.07. Jussi Sane: Euroopassa hiipumisen suuntaan ollaan menossa ”kolmen-kuuden kuukauden sisällä”. Hän arveli, että vuosi 2022 tulee olemaan jo suhteellisen normaali.

04.09. THL-Salminen Ylelle: Meidän ei hirveästi tarvitse huolehtia koronapandemiasta täällä Suomessa enää

3.11. [Salminen] arvioi, että viimeistään keväällä Suomessa voidaan elää normaalia elämää.

2022

06.01. Pandemia päättyy pian, on jo todennäköisesti päättynyt joissain maissa. (Sane)

27.01. ”Pandemian loppuminen on selvästi jo näköpiirissä”, professori Mika Salminen totesi

28.01. Epidemiologi Jussi Sane Maailman terveysjärjestö WHO:sta on todennut, että elämme tällä hetkellä koronaviruspandemian loppuvaiheita.

01.03. THL:n Mika Salminen: Koronapandemia on lähestymässä loppuaan – “Olen optimistinen sen suhteen, että tää oli nyt tässä”

02.06. “Kiitollinen fiilis – yhdessä koronan selkä taitettiin, kaikkien suomalaisten voimin."(Salminen)

07.07. THL:n Mika Salminen ei kesän riennoissa enää huomioisi koronaa erityisesti: “Minä eläisin ihan normaalisti”

27.11. THL:n Mika Salminen: Tilastot antavat väärän kuvan koronakuolleisuudesta

  • Salminen: “Tällä hetkellä varmaan kaksi kolmasosaa johtuu muista kuolemansyistä”
  • Totuus: 80% ylikuolleisuudesta johtui koronasta. (26.1.2023: “Korona on se pääsyy kuolemien määrän kasvuun. Noin 20 prosenttia selittyy ikääntyneellä väestöllä, ja loput selittyy joko suoraan tai epäsuoraan koronatartuntojen aiheuttamilla kuolemilla, THL:n tutkimusprofessori Mika Gissler sanoo.")

Pieleen menneistä ennusteista on oltu mediassa pääosin kohteliaasti hiljaa eikä niiden perään ole kyselty silloinkaan, kun Salminen ja Sane ovat tehneet uudelleen tismalleen samoja ennusteita, kuin tekivät kuukausia tai vuosia aiemminkin. Parissa jutussa niitä sentään on vähän ihmetelty:

14.3.2020 Näin viesti koronaviruksen vaaroista on muuttunut – THL tammikuun lopulla: ”Pieni riski sille, että virus leviäisi Suomeen etenkin epidemiana”

31.01.2022 Suomalaisen asiantuntijan lausunnot koronasta – joko se viimein loppuisi