Sairaalakuormitus

Yksi Suomen koronastrategian erikoisuuksista oli, että se sijaan, että tavoitteeksi olisi asetettu turvata kansalaisten henkeä ja terveyttä, päämääräksi otettiin terveydenhoidon kantokyvyn turvaaminen. Eli vaikka suomalaisia sairastuisi ja kuolisi kuinka monta, niin kunhan terveydenhuollon kantokyky ei vaarannu, voidaan toimia pitää onnistuneena. Ja niinhän niitä pidettiinkin, ainakin THL:n omasta mielestä. Sinänsä sekin on vaatinut jonkinmoista mentaaliakrobatiaa, koska sen lisäksi, että tuhansia suomalaisia on kuollut ja sairastunut, ei terveydenhuollonkaan tilanne vaikuta järin hyvältä:

17.10.2021 Nyt puhuu teho­hoito­lääkäri: ”Emme jaksa enää”

  • Tehohoitolääkärin mukaan hoitohenkilökunta on aivan loppu.

13.7.2022 Helppo kesä jäi haaveeksi – korona kaataa terveydenhuollon henkilöstöä ja pahentaa työvoimapulaa entisestään

  • Tuhansien sairauspoissaolojen ja henkilöstöpulan keskellä petipaikkoja on jouduttu sulkemaan jopa ennätysmäärä ja hoitoja ajamaan alas.
  • Useat sairaanhoitopiirit kertovat, että heillä on päivittäin kymmeniä työntekijöitä pois töistä koronaan sairastumisen vuoksi.
  • Tänä vuonna Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin (Eksote) henkilöstölle on kertynyt noin 11 500 koronasta johtuvaa sairauspoissaolopäivää.
  • Terveyspalvelujen johtaja Tuula Karhula kertoo, että tartunnat ovat kohdentuneet noin 1700 työntekijälle, joka on noin kolmannes koko henkilöstöstä.
  • Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirissäkin korona on aiheuttanut tammi-toukokuussa jo yli 3000 sairaspäivää.
  • Pohjanmaalla sairauspoissaolot lähentelivät keväällä pahimmillaan kymmentä prosenttia.
  • Terveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon henkilöstö on joutunut toimimaan lähes kaksi ja puoli vuotta jatkuneessa poikkeustilanteessa.

13.7.2022 Husin sairaaloissa eletään ennen­näkemätöntä kriisikesää – Sairaalan johto vahvistaa tilanteen erittäin vakavaksi

  • Husin työntekijöiden mukaan työntekijäpula vaikuttaa jo potilasturvallisuuteen. Husin johto vahvistaa erittäin vaikean tilanteen, mutta uskoo potilasturvallisuuden säilyvän.

13.7.2022 Potilaat odottavat jopa vuorokausia HUSin päivystyksessä pääsemättä eteenpäin – paha ruuhka syntynyt helteistä ja hoitajapulasta

13.7.2022 Hoitohenkilökunnan koronapoissaolot kasvussa Kanta-Hämeen keskussairaalassa – tautitilanne on jälleen pahentumassa

  • Korona on aiheuttanut Kanta-Hämeen keskussairaalan henkilökunnalle alkuvuodesta yli 3 000 sairauspoissaolopäivää.

15.8.2022 Sadat jakoivat kokemuksensa Acutan ruuhkasta: Naista kehotettiin ottamaan vain särky­lääkettä, lopulta korvat vuosivat – Taysin sairaanhoitajan mukaan tilanne on kestämätön

28.7.2022 Aivoverenvuodosta kärsinyt mies odotti lääkärille pääsyä yli kuusi tuntia päivystyksessä – Husin ruuhkat ovat nyt ennennäkemättömät

  • Vaikean sairaskohtauksen saanutta Mira Hallikaista käskettiin pysymään kotona Husin sairaaloiden ruuhkien vuoksi.

29.7.2022 Hätäkeskusta vaivaa nyt ”raastava” pako alalta

1.8.2022 ”Tilanne on katastrofaalinen” – Husin työntekijät kertovat toistuvista vaara­tilanteista päivystyksessä

1.8.2022 Vainajien säilytystilat ovat paikoin ruuhkautuneet – useat sairaalat ovat joutuneet ottamaan käyttöön kylmäkontteja

3.8.2022 Katastrofi on lähellä, kuvaavat työntekijät ruuhkautuneiden päivystysten tilannetta eri puolilla Suomea

3.8.2022 Hus: Päivystyksen ruuhkat johtuvat opiskelijoiden asenteiden muutoksesta

  • Husin päivystyksen kriisiytymisen taustalta löytyy yksi merkittävä syy: työntekijöitä ei ole saatu riittävästi

4.8.2022 Hoitajat karsivat tarkasti potilaita, jotka pääsevät ruuhkaantuneisiin päivystyksiin sisälle: ”Toivomme ihmisten ymmärtävän, että se ei ole ilkeilyä eikä kiusantekoa”

4.8.2022 Hoitaja paljastaa – näin kammottava on tilanne Husin päivystyksen hirmuruuhkissa: ”Toivon, etten itse sairastu”

7.8.2022 Päivystykset ovat tukossa koko Suomessa, selvisi Ylen kyselyssä – Joensuussa potilas odotti jopa 65 tuntia jatkohoitoa

8.8.2022 Työntekijät kertovat, mistä Husin katastrofaaliset ruuhkat johtuvat –”Ei ole vapaata sänkyä”

  • “Jorvissa ambulanssit odottavat toista tuntia, kun ei ole enää vapaata sänkyä päivystyksessä.”

9.8.2022 Pääkirjoitus: Onko Suomi enää hyvinvointivaltio? Päivystysten ruuhkautuminen vaarantaa jo potilasturvallisuuden

15.8.2022 Seinäjoen keskussairaala on ollut niin täynnä, että naistentautien osastolle on sijoitettu miehiä – koronapotilaita hoidetaan ympäri sairaalaa

16.8.2022 HUS:ssa hoitotakuulain rikkovia potilaita enemmän kuin koskaan – Sairaanhoitopiirit ja vastuuministeri kriisikokoukseen hoitajapulan vuoksi

31.8.2022 Lasten kuume- ja kipulääke loppui apteekeista – ”Kysynnän kasvu on ollut nopeaa”

2.9.2022 Lääkäripula kärjistyi äärimmilleen ja muutaman jäljelle jääneen niskassa satojen tuntien ylityökuorma – Sairaalajohtaja hyppäsi itse lääkärin hommiin

  • Keskiviikkona kerrottiin Rauman terveyskeskuksen sairaalan 15 vuodepaikan vähennyksestä syys–lokakuun ajaksi.

4.9.2022 Leikkaus­jonot Husissa paisuivat pahimmiksi vuosiin – lääkäri kertoo, mistä on kyse

  • Husin vs hallintoylilääkärin Veli-Matti Ulanderin mukaan yli 7700 potilasta on odottanut leikkaushoitoa yli puoli vuotta.

5.9.2022 Hengenahdistusta aiheuttava virus vie lapsia sairaalaan Turussa

  • Tyksissä on parhaillaan sairaalahoidossa useita perusterveitä lapsipotilaita hankalan hengenahdistuksen vuoksi.
  • Kujari sanoo, että lasten ja nuorten päivystys on tällä hetkellä erittäin ruuhkainen.
  • Hoidossa on ollut useita sellaisiakin potilaita, joilla ei ole astmaa tai muuta terveysongelmaa taustalla.

15.9.2022 Jorvin ruuhkat ”historian hirveimmät”: Ambulanssitkin jäivät jonoon

  • Espoossa Jorvin sairaalassa päivystys oli niin pahasti ruuhkautunut tiistaina, että ambulanssilla saapuvatkin joutuivat jonottamaan tai käännytetyksi muihin sairaaloihin.
  • ”Tämä on vielä onneksi Suomessa ollut pienimuotoista, mutta pitäisin tätä hätähuutona järjestelmän luhistumisesta”, Castrén sanoo.

22.09.2022 Leikkausompeleet pettivät, mutta potilas odotti leikkausta tunteja – Husin hoitajat kertovat jopa päivittäisistä vaaratilanteista

26.09.2022 Kardiologian ylilääkärin Tuomas Rissasen mielipidekirjoitus: Erikoissairaanhoito on romahtamassa – tilanteen korjaaminen vaikeaa, muttei mahdotonta

26.09.2022 Toimiiko enää yhtään mikään?

  • Nyt sosiaali- ja terveyspalvelut ovat niin lähellä romahtamista, etten enää tiedä mihin luottaa.

02.10.2022 MTV Uutiset selvitti: Laittoman pitkiä potilasjonoja joka puolella Suomea

  • Esimerkiksi HUSissa liki kymmenen tuhatta potilasta odottaa parhaillaan hoidon arvioon tai tutkimukseen pidempään kuin laki sallii. Hoitotakuulakia rikotaan joka puolella Suomea.
  • “Tilanne on kyllä hankalin, mitä HUSin historiassa koskaan, toteaa Markku Mäkijärvi, HUS:n johtajaylilääkäri.”

15.10.2022 Helsingin historian kalleinta sairaalaa ei saada täysin auki hoitaja­pulan vuoksi

  • Töölön sairaalan ortopediassa on keväästä asti pidetty kaksi tai kolme salia viikoittain suljettuna. Sama pula uhkaa uutta Siltasairaalaa.
  • Yksi leikkaussaleista on ollut enimmäkseen kiinni vuodesta 2021. Kahden muun piti olla pois käytössä kesän ajan, mutta tilanne ei syksyllä helpottanutkaan.
  • HS:n lähde laskee, miten tämä vaikuttaa hoitojonoihin: tekemättä jää nelisenkymmentä leikkausta viikossa. Siis pelkästään näissä seitsemässä leikkaussalissa.
  • ”Husissa henkilöstöpulaa pyritään ratkaisemaan työviihtyvyyttä parantamalla, uusien työntekijöiden perehdytystä kehittämällä ja tehostamalla rekrytointia.”

11.10.2022 Länsiväylä:Jorvin päivystys jälleen pahasti tukossa – ambulansseja on ohjattu Meilahteen

31.10.2022 Yle:Sairaanhoitaja Kimmo Repo näkee työssään hoitajapulan seuraukset: ”Pyristellään pärjäämään sillä henkilökunnalla, mikä meillä on”

  • Hoitojonot kasvavat samaan aikaan, kun leikkaussaleja jää avaamatta.
  • Leikkausjonot ovat pidentyneet lyhyessä ajassa. Kirurgista toimenpidettä odottavia ihmisiä oli THL:n elokuun lopun tilaston mukaan noin 63 000. Vuotta aiemmin heitä oli kymmenen tuhatta vähemmän. Vuonna 2019 kirurgista toimenpidettä odottavia oli 48 000.
  • Koko maassa odottajista neljäsosa on ollut jonossa yli lain salliman kuusi kuukautta
  • HUSin sairaaloissa on yhteensä 155 leikkaussalia. Tänä syksynä niistä on saatu avattua keskimäärin vain 80 prosenttia.

28.11.2022 Länsiväylä:Jo kokonainen osastollinen potilaita jumissa Jorvin päivystyksessä – jono jatkohoitoon jopa 70 tuntia

  • Päivystyksen sänkypaikat eivät tahdo enää riittää, eikä henkilökuntaakaan ole mitoitettu huolehtimaan useaksi vuorokaudeksi päivystykseen jäävistä potilaista.
  • Jorvin päivystys on ollut tänä syksynä muutamaan otteeseen niin ruuhkainen, että ambulanssit on jouduttu ohjaamaan Jorvin sijasta Meilahden päivystykseen. Viimeksi näin jouduttiin toimimaan viime viikolla, Vahanne kertoo.

13.12.2022 Yle:Ambulanssit eivät ole päässeet Jorvin sairaalan päivystykseen 10 päivään – toimialajohtajan mukaan HUS-alueen päivystykset ovat pysähtymässä (twiitti)

  • Castrén kutsuu päivystyksiä tällä hetkellä ”toivottomiksi paikoiksi”.
  • Tilanne on erityisen paha Jorvin sairaalassa Espoossa: Castrénin mukaan sen yhteispäivystykseen ei ole voitu kymmeneen päivään tuoda yhtäkään potilasta ambulanssilla, sillä päivystys on ollut liian täynnä.
  • Ensihoidossa on hänen mukaansa ollut pahimmillaan 16 kiireellistä potilasta odottamassa ambulanssia, jotta heidät voitaisiin kuljettaa hoitoon muille osastoille.
  • Luovutusajan pitäisi olla 15 minuuttia, mutta nyt se on ollut jopa puolitoista tuntia, Castrén sanoo.
  • Potilaat voivat joutua odottamaan Kela-kuljetusta neljästä kuuteen tuntia, jonka ajan he ovat niin sanotusti hyväkuntoisina meillä ja sen aikaa tarvitsevat potilaspaikan.
  • Kriisistä kertoo paljon, että päivystyksestä on jouduttu lähettämään kotiin potilaita, joista hoitajat tietävät jo ennalta, että he suurella todennäköisyydellä tulevat pian takaisin.
  • Castrénin mukaan hoitotarpeiden selvittäminen kestää noin neljästä viiteen tuntia, jonka jälkeen potilas vain odottaa. Pahimmillaan odotus on kestänyt 110 tuntia.
  • Kukaan ei tiedä, miten kriisi ratkaistaan
  • Muut:
    • Iltalehti: Hus karmeassa kriisissä: Päivystykset täynnä, leikkauksia perutaan
    • [Castrén] kertoo tilanteen olevan nyt pahempi kuin koronakriisin huippuaikoina.
    • Liikkeellä on nyt koronan lisäksi runsaasti myös muita tulehdustauteja, jotka kuormittavat sairaanhoitoa ja syövät myös henkilöstöä sairauspoissaolojen muodossa.
    • – Mehän ollaan kokoustettu vuositolkulla, mutta mitään järkeviä ratkaisuja ei ole esitetty. Toivotaan, että jos nyt kuitenkin vihdoin joku sen keksisi.

13.12.2022 Yle:Töölön sairaalan leikkaukset peruttiin loppuviikoksi ja niitä perutaan vielä lisää – ”Olemme kuin suuronnettomuustilanteessa”, sanoo HUS-johtaja

  • Sosiaali- ja terveysministeriöstä arvioidaan, että ongelma ei koske vain päivystyksiä vaan se ulottuu koko palvelujärjestelmään.
  • Valviran mukaan ruuhkat vaarantavat potilasturvallisuuden.
  • Päivystyspaikat ovat täynnä Jorvin, Peijaksen, Hyvinkään ja Töölön sairaaloissa.
  • Töölön sairaalan kiireettömät leikkaukset on peruttu loppuviikolta, ja leikkauksia tullaan perumaan lisää.
  • HUS:HUSin yhteispäivystykset ovat pahoin ruuhkautuneet (twiitti)

14.12.2022 Yle:Päivystyksessä oli hetken nolla sänkyä vapaana, toinen potilas odotti petiä ambulanssissa: ylilääkärin mukaan TAYSin tilanne pahempi kuin koskaan

14.12.2022 Jorvin päivystys on käytännössä vuode­osasto

  • Jorvin päivystys on muuttunut vuodeosastoksi, jossa hoitajat joutuvat kantamaan potilaille ruokia ja iltalääkkeitä.
  • Keskiviikkona pisimpään vuodepaikkajonossa ollut potilas oli odottanut jo 64 tuntia.

14.12.2022 Selvitimme faktat: Päivystyksissä ympäri Suomen on jopa kaoottisen vaikeaa

15.12.2022 HUSin päivystyksessä pahimmillaan 110 tunnin odotus, ongelma valtakunnallinen – “Perusterveydenhuollon vuodeosastopaikkojen purkaminen iso virhe”

  • Joulunpyhät lähestyvät tilanteessa, jossa HUS-päivystysten odotusajat näyttävät jyrkkää nousua. Keskimääräinen päivystyksessä vietetty aika on jo 8 tuntia. Osastolle päätyvien potilaiden odotusaika on jo yli 20 tuntia.

20.12.2022 Sairaalapäivystysten ruuhkat sotivat hyvinvointivaltion keskeisintä lupausta vastaan, sanoo professori Heikki Hiilamo: “Megaluokan epäonnistuminen”

23.12.2022 Kokonaisia osastoja suljettu, 40 lääkäriä puuttuu, potilasturvallisuus vaarantuu – Taysin vastuualuejohtajat kertovat nyt vakavista ongelmista sairaalassa (twiitti)

02.01.2023 Aluehallintovirasto antoi huomautuksen TAYSin ensiavusta

  • Huomautus koskee henkilöstön määrää ja asianmukaisia toimitiloja. Molempien pitää avin mukaan riittää myös toiminnan ruuhkautuessa niin, että potilaiden hoito tai yksityisyys eivät vaarannu.

03.01.2023 Mehiläisen data paljastaa: Sairauspoissaolot ennätyskorkealla – myös sote-kriisi kuormittaa työterveyttä

  • . Terveysjätti Mehiläisen mukaan sairauspoissaoloista kertyi päättyneenä vuonna jopa 10,5 prosenttia enemmän poissaolopäiviä työntekijää kohden kuin edellisvuonna.

26.03.2023 HUS alkaa ohjata lapsipotilaita Tanskaan sydänleikkausjonojen purkamiseksi jo ensi viikolla: “Olen tilanteesta hyvin pahoillani”